Turkisten aika on ohi

Kuinka pitkään olemme valmiita oikeuttamaan turhaa kärsimystä eläimille aiheuttavan ja ihmisten tarpeisiin nähden täysin toissijaisen toiminnan?   Jos nykyisiltä pohjalaiskansanedustajilta kysytään, ovat he yksimielisesti turkistarhauksen kannalla, kertoo Yle:n kysely. Perusteluna on talous, vaikka turkistarhaus painii jatkuvien kannattamattomuus ongelmien kanssa. Tarkemmin katsoen selviää, että kyselyyn on vastannut alueen 16 kansanedustajasta 11 ja muut ovat päättäneet olla…

Lääketieteen koulutuspaikkoja tarvitaan lisää – Lääketieteellinen tiedekunta Vaasaan ratkaisuksi

27.1.2023 Ilkka-Pohjalainen   Lääkärien koulutusmäärät eivät Suomessa riitä vastaamaan tarpeeseen. Tarvitsemme nopeasti lisää aloituspaikkoja lääkärikoulutukseen. Yksi vaihtoehto olisi uuden lääketieteellisen tiedekunnan perustaminen. Vaasa soveltuisi siihen hyvin.    Lääkäreitä on nykyisellään vaikea saada palkattua niissäkin kaupungeissa, joiden yliopistossa voi opiskella lääkäriksi. Työ- ja elinkeinotoimiston ammattibarometrin mukaan yleislääkäreistä on pulaa lähes koko maassa. Väestön ikääntyminen lisää entisestään…

Maaseudun suuri mahdollisuus

Asiantuntijakirjoitus, Maaseudun tulevaisuus, 23.11.2022 Sota on kiihdyttänyt entisestään tarvetta päästä irti fossiilienergiasta ja siirtyä käyttämään uusiutuvaa energiaa. Maaseutu on keskeisessä asemassa tässä muutoksessa. Lähes kaikki uusiutuva energia on tuotettavissa tai otettavissa talteen maaseudulla. Uusiutuvaa energiaa on riittävästi, ja sen hyödyntäminen on taloudellisesti ja aivan erityisesti aluetaloudellisesti järkevää.   Tuulen ja auringon, biokaasun ja muun bioenergian…

Luonnonsuojelu kaipaa avointa keskustelua

8.7.2022  Ilkka-Pohjalainen Kysymys luonnonsuojelusta ei ole mustavalkoinen. Alueiden ja niiden asukkaiden hyvinvointi perustuu luonnon kantokykyyn ja hyvinvointiin. Toisaalta myös elinvoimaisuus ja puhdas, monimuotoinen luonto tukevat toisiaan. Kaikkia näitä tarvitaan.   Alueeltamme annettavilla lausunnoilla on suuri vaikutus paitsi alueellisen edunvalvonnan uskottavuudelle, myös sille miten muualla Suomessa meihin suhtaudutaan ja miten meidät nähdään. Alueemme elinvoiman ja elinkeinoelämän…

Aluevaaleissa ratkaistaan, onko Pohjanmaalla matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja

2.12.2021 Ilkka-Pohjalainen Aluevaalit koittavat tammikuussa 2022. Mutta mistä hyvinvointialueiden toiminnassa on todella kyse? Kyse on siitä, miten Pohjanmaalla terveyden ja hyvinvoinnin palvelut järjestetään ja kuka niitä saa.   Hyvinvointialueiden toimintaa säätävät lait on jo säädetty, mutta käytännön toteutus riippuu pitkälti tulevista aluevaltuustoista. Jos emme ole tarkkana, on vaarana, että nyt rakennetaan kuntalaisesta kaukana olevia kankeita…