Koulunkäynninohjaajat vahvistavat tukea tarvitsevien lasten opinpolkua

Ilkka-Pohjalainen 22.2.2023 Miltä sinusta tuntuisi, jos lapsesi ei pääsisi mukaan koulun retkille tai muuhun yhteiseen toimintaan? Näin on käynyt myös alueellamme, kun tukea tarvitseva oppilas on jäänyt ilman koulunkäynninohjaajaa. Koulunkäynninohjaajat takaavat tuen tarpeessa olevien lasten ja nuorten tasavertaiset ja yhdenmukaiset mahdollisuudet menestyä opinnoissaan riippumatta perhetaustasta ja erilaisista lähtökohdista. Työ on perusopetuslain mukaista kasvatuksen tukemista: oppimisen…

Koulutustaso saatava nousuun

Ilkka-Pohjalainen  2.2.2023, Keskipohjanmaa 23.1.2023 Tarve korkealle osaamiselle on suurempi kuin koskaan, mutta Suomalaisten nuorten koulutustaso on laskenut jo alle OECD maiden keskitason, Turkin ja Chilen väliin. Samaan aikaan kun muualla maailmassa koulutustaso nousee, 70-luvulla syntyneet ovat jäämässä Suomen koulutetuimmaksi ikäpolveksi. Suunta on käännettävä. Koulutusresursseja on vahvistettava ja laadittava tätä varten parlamentaarinen, hallituskaudet ylittävä rahoitussuunnitelma. Tästä…

Tuetaan kaikkien lasten oppimista ja hyvinvointia positiivisen diskriminaation rahalla

Vaikka suuressa kuvassa yhä useampi lapsi tai nuori voi hyvin, samaan aikaan kasvava joukko lapsia voi todella huonosti. Köyhyys, mielenterveysongelmat ja päihteiden käyttö kasautuvat. Käytännössä tämä näkyy myös alueiden välisenä eriytymisenä. Perheiden tilanne, lasten eriarvoisuus ja alueiden eriytyminen näkyvät myös oppimistuloksissa. Päästäkseen samoihin oppimistuloksiin, hyvinvointiin tai jatko-opintoihin, osa oppilaista ja kouluista tarvitsee enemmän tukea.  …

Vaasan korkeakoulut luovat menestystä

Tuula Närvä kysyi 2.3., mikä on Vaasan yliopiston visio. Voisi myös kysyä, mikä on Suomen visio korkeakoulutuksesta. Ministeriö hakee laadukkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälisyyttä. Tärkein kysymys kuitenkin on, miten saavutamme vision? Olen Tieteentekijöiden liiton hallituksessa ja varapuheenjohtajana sekä Vaasan yliopistossa tutkijana työskennellessäni seurannut läheltä poukkoilevaa korkeakoulupolitiikkaa. Olen käynyt puhumassa ministeriössä ja eduskunnassa jatkuvia leikkauksia vastaan. Yliopistojen…

Paine lukioissa kasvaa – opinto-ohjaus auttaa

  Korkeakouluhakua uudistetaan, ja yliopistoihin siirrytään jatkossa yhä enemmän ylioppilastodistuksen pohjalta.   Tavoite valintakokeiden kuormittavuuden pienentämisestä on hyvä. Nyt tehdyllä ratkaisulla päädytään kuitenkin ojasta allikkoon, kun ylioppilaskirjoitusten jälkeinen valintakoerumba siirtyy koko lukioajan mittaiseksi kilpajuoksuksi.   Valintakokeiden ympärillä kukoistava valmennuskurssibisness on eriarvoistavaa, mutta vielä suurempi vääryys on vaatia lukiota aloittavalta nuorelta selkeää urasuunnitelmaa ja jatkuvaa itsensä…

Tasa-arvoinen koulutus on kaikkien etu

Opetusministeriö ja Krista Kiuru (SDP) ovat jälleen kaivaneet esiin esityksen lukukausimaksuista. Toivoisi, että hallitus käyttäisi nyt kaiken energiansa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseen eli soten maaliin saattamiseen tällä vaalikaudella. Etenkin, kun esitys lukukausimaksuista pohjautuu enemminkin haaveajatteluun kuin tutkimustietoon. Lukukausimaksuja perustellaan rahalla. Mistään tuottoisasta touhusta ei kuitenkaan ole kyse, päin vastoin. Järjestelmän hallinnointi maksaa, joten tuloja ei…